Siltoja arabiankielisille

جسور للناطقين باللغة العربية

Siltoja arabiankielisille -toiminta alkoi vuonna 2016 nimellä Siltoja syyrialaisille. Se oli ensimmäinen Suomi-Syyria Ystävyysseuran pitkäaikainen hanke. Yhdistyksen vuosina 2014-2015 Suomeen saapuneiden syyrialaisten ja muiden arabiakielisten turvapaikanhakijoiden parissa ruohonjuuritasolla tehty työ oli osoittanut, että haavoittuvassa asemassa oleva vähemmistöryhmä tarvitsee tukea yhteiskuntaan kotoutumisessa. Kyseinen erityisryhmä oli taustansa takia hyvin haavoittuvassa asemassa ja syrjäytymisuhan alla. Suurin osa syyrialaisista oli muuttanut Suomeen sota-alueilta ja ihmiset olivat hyvin traumatisoituneita. Trauman seurauksena syntyy passiivisuutta, kotoutuminen vaikeutuu ja pahimmassa tapauksessa se voi jopa johtaa radikalisoitumiseen. SSYS:an kokemus osoitti, että syyrialaiset eivät kykene hyödyntämään jo olemassa olevia hyvinvointipalveluita riittävästi. Kohderyhmä ei löytänyt palveluiden pariin, sillä heillä ei ollut riittävästi tietoa eikä kapasiteettiä etsiä kotoutumista ja hyvinvointia tukevia palveluita. Kohderyhmälle räätälöityä neuvontapalvelua ei ollut tarjolla. SSYS katsoi, että arabiankieliselle hanketoiminnalle oli akuutti tarve. Arabiankielinen neuvonta sekä ryhmätoiminnan tarjoama vertaistuki että osallistumismahdollisuudet auttavat arabiankielisten asettumista Suomeen. Koettiin tärkeäksi, että juuri Suomeen tulleille syyrialaispakolaisille tarjotaan heille räätälöityä tukea varhaisessa vaiheessa. SSYS katsoi, että aikaisin tehty hyvinvointia lisäävä toiminta on paras tapa taata erityisryhmän kotoutuminen uuteen ympäristöön.

Siltoja syyrialaisille -toiminta sai Raha-automaattiyhdistyksen myöntämän hankerahoituksen ja hanke käynnistyi maaliskuussa 2016. Hankkeelle myönnettiin kolmen vuoden rahoitus ja siihen palkattiin yksi työntekijä. Hankkeessa tuetaan ja edistetään kohderyhmän hyvinvointia järjestämällä heille matalan kynnyksen yksilöllistä neuvontaa ja palveluohjausta, kerhotoimintaa sekä hyvinvointia tukevia tapahtumia. Neuvontapalvelu on yksilöllistä ja asiakkaiden tilanteet otetaan kokonaisvaltaisesti huomioon. Asiakkaat ohjataan toimintoihin, jotka edistävät henkistä ja fyysistä hyvinvointia. Syrjäytymistä ehkäisevän kerhotoiminnan ideana on tuoda yhteen suomalaiset ja syyrialaiset, edistää syyrialaisten integroitumista suomalaiseen yhteiskuntaan ja tätä kautta ennaltaehkäistä syrjäytymistä. Kerhoihin kutsutaan syyrialaisten lisäksi suomalaisia viranomaisia, eri kansalaisjärjestöjen edustajia sekä vertaistukijoita. Ohjatun toiminnan kautta osallistujat tutustuvat toisiinsa, vaihtavat kokemuksiaan ja murtavat ennakkoluuloja. Kerhotoiminta edistää syyrialaisten omaehtoista toimintakykyä suomalaisessa yhteiskunnassa ja luo luottamusta eri tahojen välille. Hyvinvointia tukevissa tapahtumissa pyritään järjestämään tietoisku kohderyhmän tarpeeseen ja luomaan osallistujien välille aito vuorovaikutus, joka mahdollistaa toimivan yhteistyön eri toimijoiden välillä sekä edistää verkostoitumista.

Siltoja syyrialaisille -hanke on tukenut syyrialaisten ja muiden arabiankielisten hyvinvointia ja kotoutumista neuvontapalvelun, ryhmätoiminnan ja seminaarien järjestämisen avulla. Palvelukokonaisuudesta on muodostunut tärkeä osa monen vuonna 2015 ja sen jälkeen Lähi-idän sota-alueilta maahan saapuneen arabiankielisen elämää. Toiminta on muuttanut muotoaan alkuajoilta, jolloin Suomessa oli runsaasti turvapaikanhakijan statuksella olevia hiljattain Suomeen saapuneita arabiankielisiä, joita hankkeessa riennettiin auttamaan. Hankkkeesta on muodostunut pidempiaikainen toiminta, ja palvelu on kohdennettu kaikille arabiankielisille maahanmuuttajille. Toiminta on saanut Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskuksen (STEA) rahoituksen vuoden 2021 loppuun saakka.

Hankkeen tavoitteet:

1. Lisätä kohderyhmän osallisuutta tarjoamalla erilaisia vapaaehtoistyön  ja vertaistuen mahdollisuuksia sekä ohjata heitä jo olevassa olevan vapaaehtois- ja vertaistukitoiminnan piiriin.

2. Ennaltaehkäistä yhteiskunnasta syrjäytymistä tarjoamalla kohderyhmälle matalan kynnyksen neuvontapalvelua arabiaksi.

3. Edistää kohderyhmään kuuluvien terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia tarjoamalla voimavaroja lisäävää kerho- ja leiritoimintaa. Erityistä huomiota kiinnitetään niihin toimiin, jotka auttavat haavoittuvassa asemassa olevia jaksamaan arjessa paremmin.

4. Parantaa kohderyhmän tietoisuutta ja osallistumismahdollisuuksia yhteiskunnan toimintaan tarjoamalla erilaisia koulutuksia, kuten infoja, keskustelutilaisuuksia sekä seminaareja.

5. Aikaansaada ja syventää kahdensuuntaista kotoutumista ja hyviä väestösuhteita lisäämällä suomen/ruotsin- ja arabiankielisen väestöryhmän ymmärrystä toistensa tavoista ja tottumuksista järjestämällä yhteisiä tapahtumia.

بدأت الجسور للناطقين باللغة العربية في عام 2016 تحت اسم جسور للسوريين. كان أول مشروع طويل الأمد لجمعية الصداقة الفنلندية السورية

اظهر العمل في مراحله الاولى بين الجمعية و بين طالبي اللجوء السوريين وغيرهم من طالبي اللجوء الناطقين باللغة العربية الذين وصلوا إلى فنلندا في 2014-2015 بأن الأقليات ذو الاوضاع الضعيفة بحاجة إلى الدعم للاندماج في المجتمع.

كانت هذه المجموعة الخاصة ، بسبب خلفيتها ، في موقف ضعيف للغاية ومعرضة لخطر التمييز

انتقل معظم السوريين إلى فنلندا من مناطق الحرب وكان الناس في حالة صدمة شديدة

تولد الصدمة السلبية و صعوبة في الاندماج و يمكن في أسوأ الحالات أن تؤدي إلى التطرف

اظهرت تجربة جمعية الصداقة الفنلندية السورية  أن السوريين غير قادرين على الاستفادة بشكل كاف من خدمات الرعاية الاجتماعية الحالية

لم تتمكن المجموعة المستهدفة من العثور على الخدمات لأنهم لم يكن لديهم معلومات وقدرة كافية للبحث عن الخدمات التي تدعم التكامل والرفاهية

لم تكن هناك خدمة استشارية مصممة للفئة المستهدفة

اعتبرت جمعية الصداقة الفنلندية السورية أن هناك حاجة ماسة لأنشطة مشروع اللغة العربية. تساعد الاستشارات باللغة العربية ودعم الأقران الذي توفره الأنشطة الجماعية وفرص المشاركة المتحدثين باللغة العربية على الاستقرار في فنلندا. كان هناك شعور بأهمية أن يتم تقديم دعم مخصص للاجئين السوريين الذين وصلوا لتوهم إلى فنلندا في مرحلة مبكرة.

 اعتبرت الجمعية

 أن العمل المبكر لزيادة الرفاهية هو أفضل طريقة لضمان اندماج هذه المجموعة الخاصة في البيئة الجديدة

تلقت جسور للسوريين تمويلًا للمشروع من جمعية ماكينات النقود وتم إطلاق المشروع في مارس  2016

حصل المشروع على تمويل لمدة ثلاث سنوات وتم تعيين موظف واحد

يدعم المشروع ويعزز رفاهية المجموعة المستهدفة من خلال تنظيم استشارات فردية على مستوى الافراد وتوجيه الخدمة وأنشطة النادي والفعاليات التي تدعم الرفاهية. خدمة الاستشارة فردية ويتم أخذ حالات العملاء بعين الاعتبار بشكل كلي. يتم توجيه العملاء إلى الأنشطة التي تعزز الرفاهية العقلية والجسدية. فكرة أنشطة النادي لمنع الإقصاء هي الجمع بين الفنلنديين والسوريين ، لتعزيز اندماج السوريين في المجتمع الفنلندي وبالتالي المنع الاستباقي للتمييز الاجتماعي. بالإضافة إلى السوريين ، تمت دعوة السلطات الفنلندية وممثلي مختلف المنظمات غير الحكومية وداعمي الأقران إلى الأندية. من خلال الأنشطة الموجهة ، يتعرف المشاركون على بعضهم البعض ، ويتبادلون الخبرات ، ويكسرون الأحكام المسبقة. تعزز أنشطة النادي قدرة السوريين على العمل بشكل تطوعي في المجتمع الفنلندي وخلق الثقة بين الأطراف المختلفة

تهدف الأحداث الداعمة للرفاهية إلى تنظيم جلسة إعلامية حول احتياجات المجموعة المستهدفة وخلق تفاعل حقيقي بين المشاركين ، مما يتيح التعاون الفعال بين مختلف الجهات الفاعلة ويعزز التواصل

دعم مشروع جسور من أجل السوريين رفاهية واندماج السوريين وغيرهم من المتحدثين باللغة العربية من خلال تقديم المشورة والأنشطة الجماعية وتنظيم الندوات. أصبحت حزمة الخدمة جزءًا مهمًا من حياة العديد من المتحدثين باللغة العربية الذين قدموا إلى البلاد في عام 2015 وما بعد ,من مناطق الحرب في الشرق الأوسط. لقد تغير هذا النشاط من شكله منذ البداية ، عندما كان هناك العديد من الوافدين حديثًا الناطقين بالعربية إلى فنلندا مع وضع طالبي اللجوء ، والذين تم دفعهم للمساعدة في المشروع. أصبح المشروع نشاطا طويل الأمد وتستهدف الخدمة جميع المهاجرين الناطقين باللغة العربية. تلقى النشاط تمويلًا من مركز ستيا  حتى نهاية عام 2021

أهداف المشروع

 

1- زيادة مشاركة المجموعة المستهدفة من خلال توفير فرص متنوعة للتطوع ودعم الأقران وتوجيههم إلى الأنشطة التطوعية ودعم الأقران

2- منع الإقصاء الاجتماعي من خلال تزويد المجموعة المستهدفة بخدمة استشارية تتناسب مع مستوى الافراد باللغة العربية

3- تعزيز الرفاه الصحي والاجتماعي للفئة المستهدفة من خلال توفير نوادي بناء القدرات والمخيمات. سيتم إيلاء اهتمام خاص للإجراءات التي تساعد الأشخاص الضعفاء على التكيف بشكل أفضل في حياتهم اليومية

4- تحسين الوعي وفرص المشاركة للفئة المستهدفة في أنشطة المجتمع من خلال توفير التدريبات المختلفة ، كالمعلومات وفعاليات المناقشة والندوات

5- تحقيق وتعميق التكامل ثنائي الاتجاه والعلاقات السكانية الجيدة من خلال زيادة فهم المجموعات السكانية الفنلندية / السويدية والمتحدثين باللغة العربية حول طرق وعادات بعضهم البعض من خلال تنظيم أحداث مشتركة

Lisätietoa

Emmiina Vesalainen

Siltoja arabiankielisille -toiminnan asiantuntija