Siltoja vanhemmille

جسور للآباء

Hanke on tarkoitettu arabiankielisille, oppivelvollisuuskoulun 1-9-luokilla olevien lasten vanhemmille. Heidän näkemyksensä lasten kasvattamisesta ja opettamisesta voivat poiketa suurestikin suomalaisesta koulujärjestelmästä. Hanke toimii tämän kuilun täyttämiseksi välittäjänä, auttaen kummankin osapuolen välisessä yhteydenpidossa ja lisäten arabitaustaisten vanhempien ymmärrystä suomalaisesta oppivelvollisuuskoulutuksesta. Oppilaitoksen sekä opettajien ja arabiankielisten vanhempien välisen vuorovaikutuksen laatu paranee ja heidän keskinäinen ymmärryksensä lisääntyy. Arabiankieliset vanhemmat pystyvät kunnolla tukemaan lapsiaan koulunkäynnissä. Toiminnassa arabiankielisten perheiden kanssa on havaittu suuria näkemyseroja suomalaisen koulun ja arabitaustaisten vanhempien välillä. Kun vanhemmat sisäistävät paremmin opetuksen tavoitteet ja koulun toimintatavat, he voivat puolestaan tukea lapsiaan opinnoissa ja näin edistää lasten menestystä suomalaisessa yhteiskunnassa. Myös opettajat hyötyvät siitä, että vanhemmat tuntevat koulujärjestelmän. Hankkeelle oli suuri tarve, sillä arabiankielisten maiden koulujärjestelmä ja lasten kasvatus poikkeavat suuresti suomalaisesta. Hanke on tarjonnut neuvontaa, koulutustilaisuuksia sekä vertaistukea perheille maaliskuusta 2019 alkaen. Hankkeen tarkoituksena on saada tuen piiriin myös sellaisia vanhempia, jotka elävät kokonaan erillään suomalaisesta yhteiskunnasta ja kommunikoivat vain oman yhteisönsä piirissä. Hanke on saanut Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskuksen (STEA) rahoituksen vuoden 2021 loppuun saakka.

Hankkeen tavoitteet:

1. Arabiankielisten vanhempien ymmärrys Suomen koulujärjestelmästä ja sen opetusmenetelmistä ja tavoitteista paranee.

2. Lasten yksilölliset kyvyt ja heidän mahdolliset erityistarpeensa pystytään ottamaan koulussa ja opetuksessa paremmin huomioon.

3. Saadaan yhteys kaikkein eristäytyneimpiin vanhempiin, jotka eivät osallistu mihinkään järjestöjen tai kuntien organisoimaan toimintaan, eivätkä ole myöskään saavutettavissa internetin tai heidän omien yhteisöjensä kautta.

المشروع مخصص لأولياء الأمور الناطقين باللغة العربية للأطفال في الصفوف 1-9 من المدرسة الأساسية. قد تختلف وجهات نظرهم حول تربية الأطفال وتعليمهم اختلافًا كبيرًا عن نظام المدارس الفنلندية. يعمل المشروع على سد هذه الفجوة كوسيط ، مما يساعد على التواصل بين الطرفين ويزيد من فهم أولياء الأمور للتعليم الفنلندي الإلزامي. ستتحسن جودة التفاعل بين المؤسسة وبين المعلمين وأولياء الأمور الناطقين باللغة العربية وسيزداد التفاهم المتبادل بينهم. الآباء الذين يتحدثون العربية قادرون على دعم أطفالهم بشكل صحيح في المدرسة. عند التعامل مع العائلات الناطقة باللغة العربية ، لوحظت اختلافات كبيرة في الرأي بين المدرسة الفنلندية والآباء من أصول عربية. عندما يستوعب الآباء بشكل أفضل أهداف التدريس والطرق التي تعمل بها المدرسة ، يمكنهم بدورهم دعم أطفالهم في دراستهم وبالتالي تعزيز نجاحهم في المجتمع الفنلندي. يستفيد المعلمون أيضًا من معرفة أولياء الأمور بالنظام المدرسي. كانت هناك حاجة كبيرة للمشروع ، حيث يختلف النظام المدرسي وتنشئة الأطفال في البلدان الناطقة باللغة العربية اختلافًا كبيرًا عن الفنلندي. قدم المشروع الاستشارات والدورات التدريبية ودعم الأقران للأسر منذ مارس 2019. الغرض من المشروع هو إشراك الآباء الذين يعيشون منفصلين تمامًا عن المجتمع الفنلندي ويتواصلون فقط داخل مجتمعهم. تلقى المشروع تمويلًا من   مركز مساعدة المنظمات الاجتماعية والصحية حتى نهاية عام 2021.

أهداف المشروع

1- تحسين فهم الآباء الناطقين باللغة العربية لنظام التعليم الفنلندي وطرق التدريس وأهدافه

2- يمكن أن تؤخذ القدرات الفردية للأطفال واحتياجاتهم الخاصة المحتملة في الاعتبار بشكل أفضل في المدرسة والتدريس

3- التواصل مع أولياء الأمور الأكثر عزلة ، الذين لا يشاركون في أي أنشطة تنظمها المنظمات أو البلديات ، ولا يمكن الوصول إليهم عبر الإنترنت أو مجتمعاتهم المحلية

Lisätietoa

Mania Alkhatib

Toiminnanjohtaja