Tänään tulee kuluneeksi vuosi Syyrian vapautuksesta – vuosipäivä, joka ei rajoitu pelkästään poliittiseen tapahtumaan tai historialliseen käännekohtaan, vaan edustaa syyrialaisille laajaa tilaa pohdinnalle matkasta, joka on kestänyt pitkiä vuosia toivon ja pettymyksen, menetyksen ja sinnikkyytensä, tuhon ja uudistuvan nousun toiveen välillä. Tätä vuosipäivää viettävät syyrialaiset sekä kotimaassaan että pakolaisuudessa, kukin omalla tavallaan, mutta heidän yhdistävänä tekijänään on jatkuva unelma valtiosta, jossa vallitsee oikeudenmukaisuus, vapaus ja ihmisarvo.
Ensimmäisestä hetkestä lähtien vapautuksen ajatus on Syyrian tietoisuudessa kytkeytynyt valtaviin uhrauksiin, joita marttyyrit ovat tehneet menettäen henkensä, jotta heidän kansansa saisi vapauden, joka ansaitsee juhlimisen. Vuosien kuluessa heidän kasvonsa ovat tulleet osaksi kansallista muistia, jota ei voida pyyhkiä pois.
Muistopäivä ei kuitenkaan rajoitu pelkästään marttyyrien muistamiseen, vaan ulottuu äiteihin, jotka ovat kantaneet poissaolon tuskaa inhimillisen kestokyvyn ylittävällä kärsivällisyydellä.
Tässä yhteydessä nousee esiin myös väkisin kadonneiden kysymys, joka on edelleen yksi tuskallisimmista asioista ja tekee tästä aiheesta yhden siirtymävaiheen oikeudenmukaisuuden ja kansallisen sovinnon suurimmista haasteista.
Kaikesta tästä painolastista huolimatta muuttoliike pysyy yhtenä nyky-Syyrian näkyvimmistä piirteistä. Miljoonat syyrialaiset lähtivät kodeistaan, mutta veivät mukanaan rinnakkaisen yhteisön, joka on rakentanut itsensä uudelleen uusilla kaduilla ja kodeissa ympäri maailmaa.
Erityisen pohdittavaa tässä vuosipäivässä on uusi, ulkomailla syntynyt sukupolvi. Nämä lapset ja nuoret, jotka ovat avanneet silmänsä kielille ja kulttuureille, jotka eroavat niistä, joihin heidän vanhempansa kuuluvat, kantavat kuitenkin piirteissään ja yhteenkuuluvuudessaan todistetta siitä, ettei identiteetti häviä helposti. He ovat silta tuskaisen muistin ja korjautumista tavoittelevan tulevaisuuden välillä. He ovat myös symboli kansojen kyvystä uudistua, olipa kipu kuinka kovaa tahansa.
Tämän tapahtuman viettäminen juuri Suomessa antaa sille lisämerkityksen. Suomen kokemus sisälsi miehityksen ja konfliktien vaiheita ennen kuin maa saavutti itsenäisyytensä vuonna 1917. Sen jälkeen vuosipäivästä tuli vipusinksi rakentaa moderni valtio, joka perustuu koulutukseen, demokratiaan ja hyvinvointiin.
Tämä risteymä kahden kokemuksen, Syyrian ja Suomen, välillä muistuttaa siitä, että itsenäisyyden tie ei ole ohimenevä tapahtuma, vaan pitkä matka jatkuvaa työtä ja moraalista vastuuta edellisten sukupolvien uhrauksia kohtaan.
Vapautuksen vuosipäivänä keskeinen kysymys pysyy: Kuinka tämä menetyksillä rasitettu muisti voidaan muuttaa rakentavaksi energiaksi?
Vastaus alkaa kaikkien uhrausten tunnustamisesta ja uskosta siihen, että Syyrian tulevaisuus on pitkäaikaisen yhteistyön tulosta, joka perustuu oikeudenmukaisuuteen, vapauteen ja oikeuksien suojeluun. Nämä ovat periaatteita, jotka historia on osoittanut – kaikissa maissa, jotka ovat käyneet läpi samankaltaisia kokemuksia – ainoiksi pysyviksi arvoiksi, jotka pystyvät suojelemaan maata, joka haluaa nousta jälleen.
Tämän aamun koittaessa syyrialaisille ei jää muuta kuin uudistaa lupaus… Lupaus olla unohtamatta verta, kyyneliä ja muistoa, Lupaus siitä, että vapaus pysyy tulevan matkan kompassina, Lupaus siitä, että uusi sukupolvi – missä tahansa syntynytkin – on kumppanina luomassa tulevaisuutta, joka on ihmisarvon mukainen.
Syyrian vapautuksen ensimmäisen vuosipäivän kunniaksi… Toivo pysyy suurimpana otsikkona, ja vapaus on unelma, joka ei vanhene.
